lauantai 18. huhtikuuta 2015

Staraoke vai karaoke

Viimeistä iltaa vietettiin isolla porukalla karaokemestassa. Mukana porukkaa Porvoista, Outokummusta ja Joensuusta. Kivaa oli.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Jäähyväisillallinen

Kävimme läpi kulunutta kuukautta valokuvien muodossa ja keskustelimme kuinka kuukausi on mennyt sekä miten voisimme tätä yhteistyötä kehittää. Lopuksi söimme pitkän kaavan mukaan mahat täyteen.

Paistettuja dumplingejä

Iltapäivällä pääsimme tekemään paistettuja dumplingejä. Me valmistettiin niitä myös Karjalaiseen tyyliin.

Kun Pao Chicken

Tänään päästiin tekemään Kun Pao Chikeniä isoilla wokkipannuilla. Ensiksi renssataan broilerinkoipi luuttomaksi ja maustetaan se sekä lisätään hieman joukkoon jauhoja. Sitten se friteerataan ja valmistetaan lopulsi kanalle kastike.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Temple of Heaven

Kävimme tutustumassa iltapäivällä taivaantemppeliin. Se on erittäin suuri puistoalue, jossa on myös useita temppeleitä. Sää suosi meitä tällä kertaa. Oli aurinkoista ja lämpöä oli 26 astetta.

Quanjude

Quanjude on Beijingin kuuluisin Pekingin ankka paikka. Vieraana on ollut monet poliitikot, presidentit ja julkkikset esim. Charlie Chaplin on käynnyt syömässä sitä kuuluisaa ankkaa.

Tutustuimme alussa ravintolan museoon ja sitten vierailimme eri osastoilla.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

5 tähden hotelli

Kävimme tutustumassa 5 tähden hotelliin St Regis Beijingiin. Ketjun ensimmäinen luksushotelli perustettin vuonna 1904 New Yorkiin. Tällä hetkellä ketjulla on 25 hotellia ympäri maailman. Näistä 5 hotellia on Kiinassa.

St Regisissä on yöpynyt kaikki Yhdysvaltojen presidentit Bill Clintonista lähtien sekä suuri joukko kuuluisuuksia esim. Pavarotti ja Pele.

Blody Mary juomasekoitus on kehitelty St Regis New Yorkissa 1900 luvun alussa ja samalla ohjeella sitä tehdään edelleenkin ketjun hotelleissa. Esittelypäivän päätteeksi maistoimme sitä alkuperäistä Blody Marya...💘

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Haita näkyvissä

Tänää  kävimme Blue Zoo Beijing nimisessä akvaariossa. Näimme monenlaisia mereneläviä ja lopuksi hylkeiden temppuesitys.

Annie's Italian Restaurant

Tänään käytiin useasti Pekingin parhaimmaksi valitussa italialaisessa ravintolassa. Söimme puu-uunissa paistettua pitsaa sekä tuorepastaa. Palvelu oli laadukasta js ruoka maukasta ja laatuunsa nähden edullista. Pitänee poiketa toisenkin kerran.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Käärmettä vai hämähäkkiä

Pekingissä on pitkä ruokakatu, josta saa kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Kiinalaiset ovat tunnetusti kaikkiruokaisia. Tällä kertaa löytyi kojuista hämähäkkejä, käärmeitä, heinäsirkkoja, koppakuoriaisia ja matoja jne. Eikun rohkeasti maistamaan, jos kantti ja pakki kestää.